keskiviikko 2. huhtikuuta 2014

Piiitkä kevät

Talven lumet ovat kaukana ja kevät on ollut tuloillaan jo hyvän aikaa. Vielä muutama viikko niin eiköhän nuo yöpakkasetkin jää taakse. Kovasti sitä odotellaan siksi että päästään muuraamaan loput piipusta.
Muutama ikkuna pitää vielä asentaa ja oikean kokoinen ulko-ovi löytää jotta pukuhuoneesta saadaan ensimmäinen lämmitettävä tila. Sen jälkeen voidaankin jo alkaa nukkumaan mökillä, eikä tarvitse ajella väsyneenä joka ilta takaisin kotiin. Pojatkin ovat jo hieman kasvaneet joten yöpyminen alkeellisemmissa oloissa onnistunee. Viime viikolla käytiin pitkästä aikaa tiluksilla tarkastelemassa talven tuhoja. Mitään ihmeellistä ei kuitenkaan ollut tapahtunut ja ilmakin oli lämmin ja aurinkoinen. Innostuttiin heti pihan siivoukseen risuista ja saatiin muutama rakennusjäte kasakin siirrettyä pois saunan edustaa koristamasta.
Loppu aika menikin ulkoillessa ja päivästä nauttimisessa perheen kanssa.



Sama lumikello joka meitä tervehti viime keväänä oli heränyt talviuniltaan.



 
Kaksi mäyrää asustaa ihan tontin laidalla ja niillä näyttäisi olevan karvanlähtöaika.
Pitäisiköhän alkaa tehdä maalipensseleitä =)


Lapsien lempileikki...veden patoaminen. Mökkitien tulviminen oli hyvä tekosyy päästä itsekin leikkimään.







3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Eikö olekin kiva päästä taas mökille puuhailemaan? Minulla alkoi mökkikausi viime viikolla. Antoisia mökkipäiviä!

Anonyymi kirjoitti...

Toivotaan että pääsiäisenä on kivat säät ja pääsette nauttimaan.
Voi olla että tulee yllätysvieraitakin?

Unknown kirjoitti...

Terve Vilma,

Meillä on ollut mökki vasta muutaman vuoden ja ollaan huomattu että tammikuussa alkaa jo aika käymään pikäksi. Ehkä tulevaisuudessa voidaan käydä siellä ympärivuotisesti.

Ilosofiaa,
Kiitos vinkistä... käydään katsomassa =)
Saanko linkittää blogisi meidän sivulle?

Kiitos kommenteista ja oikein mukavaa alkanutta mökkikesää 2014.