sunnuntai 30. kesäkuuta 2013
Pukuhuoneen panelointi
Nyt on pukuhuone miltein valmis tai ainakin käyttökelpoinen tai ainakin paneloitu. Puuttuuhan tuosta vielä ovet, ikkunat, listat, tiiliseinä, lattian kiinnitys, sähköt... Eli hommia riittää vielä.
torstai 27. kesäkuuta 2013
Peltikatto ja paneeleita
Tänään valmistui toinen puoli peltikatosta. Vielä puuttuu puolikkaat pellit molemmilta puolilta jotka asennetaan jahka saan lainaksi peltisakset. Hieman jäätiin päivän tavoitteesta jota oli aamulla suunniteltu, erinäisten tarvikkeiden hakemisten takia. Eli tänään asennettiin pellit, villat, tervapaperit, puuttuvat sähkörasiat ja aloiteltiin pukuhuoneen panelointia. Seisahtunut trooppinen ilma pöllyävässä lasivillassa oli sen verran kutittavaa ja hikistä puuhaa, että suihku teki terää kotiin päästyä. Ensikerralla koitetaan saada loput pukuhuoneen paneeleista paikalleen.
Peltikatto ja sähkötöitä
Vanhemmilta saatu vanha peltikatto on nyt julkisivupuolelta paikallaan. Peltejä yritettiin jo kertaallen asentaa, mutta olin ostanut liian pitkiä ruuveja jotka tulivat liki 2cm ruoteitten läpi. Jonkin sortin ajatuskatkos joka johtunee lämpimistä ilmoista. =) Muutenhan tuolla ylipitkällä ruuvilla ei olisi ollut väliä, mutta se olisi aikaa myöten repinyt aluskatteen riekaleiksi tuulessa. Samalla kertaa asennettiin sähköjohdoille tulevat letkut eli lerpat ja putket sekä rasiat. Osa putkista ja syöttöletkusta oli roskalavalta löytyneitä.
keskiviikko 26. kesäkuuta 2013
Voihan juhannus!
Ensimmäinen ja tekisi melkein mieli sanoa viimeinen juhannusyö mökillä =). Kaikki alkoi mukavasti juhannusaamuna, kun tontille tultuamme saatiin tavarat paikoilleen sekä nurmikko leikattua ennen vieraiden tuloa. Kelitkin oli kohdallaan, syötiin grilliruokaa ja nautittiin päivästä samalla myös hieman rakennellen. Oltiin suunniteltu jäävämme yöksi saunamökkiin ensimmäistä kertaa kunhan vain saadaan huoneen ymärille muoviseinät iltaan mennessä. Näin tehtiin ja muovit olivatkin paikoillaan sopivasti ennen nukkumaan menoa. Pienimmät laitettiin ensin koisimaan ja itse myöhemmin perässä. Kaikki hyvin kunnes... ziiii... ziiiii.... surrurur...ziiii. ITIKAT..... luoja niitä oli paljon. Vaikka miten yritti peiton alle piiloutua ei niiltä saanut hetken rauhaa. 01:00 vanhempi poika alkoi kiukuttelemaan kutittavia pistoksia, joka taas sai nuoremman itkemään omassa sängyssään. Ja kun tätä oltiin menty 1,5 tuntia (itkua, huutoa, kitinää, vikinää ja ininää) kokeiltiin uutta taktiikkaa. Minä ja nuorempi mentiin autoon ja vanhempi lasten vauvansänkyyn peitto kattona jottei verenimijät pääse käsiksi. Itikka olikin pienempi kuin sen matkasängyn etuverkko joten ei tästäkään ei juuri ollut apua. Autollakaan ei sen paremmin mennyt. 10min. unta ja nuorempi kakkasi vaipan täyteen. Saunamökillä ilmeisesti tehtiin jotain kun ei huutoa enää kuulunut, samalla kun minä työntelin loppuyön lastenvaunuja pihalla.
Samaan aikaan toisaalla. Pihalla oli siis vielä kaksi telttaa joissa nukuttiin ilman itikoita makoisasti... niinhän sitä luulisi. Ensimmäisestä teltasta noin 04-05:00 välillä kömpi asukki ulos valitellen kipeetä mahaansa ja saikin pahan olon kakistettua aamun tunteina ulos. Toisessa teltassa asusteli pariskunta koiransa kanssa joka meni pitkin seiniä herättäen kokoajan asukit. Syy koiran heräilyyn oli joko itkevät lapset, naapurin vieraileva koira, minä ja kitisevät lastenvaunut tai vatsakipuinen hortoilija joka rapisteli pusikoissa. Äkkiseltään voisi kuvitella että humalaiset sekoilee, mutta illan juomasaldo 6 aikuiselta taisi olla kutakuinkin 3 x I-olut ja 5 x III-olut. Aamulla alkoikin sitten 07:00 aikoihin satamaan joten olikin ihan hyvä lähteä kotiin. =) Ehkäpä ensi vuonna juhannusyökin on nautittavampi.
Vanhan lattian uusi elämä
Vanha puinen omakotitalon lattia saa uuden elämän pienessä saunassa. Tämä lattia oli ennen hirsitalon yläkerrassa, josta sen kävin irroittamassa ennen talon purkua. Lattia oli lyöty kiinni pontista, ja oli irroittaessa hankala saada ehjänä. Osa lattialaudoista hajosi jo irroittaessa joten numerointia näille ei kannattanut tehdä. Yllättäen vanhojen lakkojen ja muiden muhkuroiden poistamisen jälkeen sain soviteltua palaset toisiinsa. Tarkoitus onkin se että lattia saa näyttää kuluneelta ja elämää nähneeltä. Pieni hiominen ja maalaus siniharmaalla näille tehdään myöhemmin kuten myös lopullinen kiinnitys.
Ulkohuussin siirto
Aikoinaan kun mökki hankittiin, piti sinne tietenkin ensiksi saada huussi. Fiksuna miehenä aloitinkin huussin rakentamisen mukavasti tasaisella nurmikolla, keskellä pihaa jossa sitä oli helppo ja kiva rakennella. Ei sitten tullut mieleen ettei puuceen paikka ehkä ole juuri siinä. Eipä siis auttanut nyt kuin punnertaa se omalle paikallen. Minä ja parempi puoliskoni päätettiin eräs kesäkuinen päivä kokeilla liikkuisiko tuo. Muutama järeä tukki alle kiskoiksi ja liina ympärille sekä talja kiinni puuhun. Sentti sentiltä työntäen, vetäen ja kiskoen se lopulta hakeutui haluttuun paikkaansa. Ehkä tämä paikka on mukavampi kuin ennen, ottaen huomioon sekä istuskelijan ja ruokailijat jotka grillasivat 6 metrin päässä.
keskiviikko 5. kesäkuuta 2013
Betonia piipun juureen
Hyvät ilmat ja muut kiireet ovat jarruttaneet blogin päivityksiä. Tässä pikainen lista viimeksi tehdyistä asioista työmaalla...
-takaosan viimeisen aluskaterivin kiinnitys sekä ruoteitten lisääminen ...kiitos Jean Pierre sekä iso T =)
-tuulensuojalevyjen asentaminen
-Piipun alaosan lämpökatko ja betonivalu
-Kattopeltien leikkaaminen ...kiitos vanhemmille avusta ja vanhasta katosta
-jne. jne. muuta pientä puuhaa
Lisää kuvia saunaprojekti-sivulla
lauantai 1. kesäkuuta 2013
Yllätyskukat!
Tänään kurvattiin mökille taas perheen ja parin apumiehen voimin. Meille oli järjestetty pihalle yllätys sillä viime vuonna vain muutaman kukan tehneet syreenit olivat tänä vuonna täynnä kukkia. Tuoksu oman mökin pihalla oli todella ihana! Samoin omenapuut olivat kukassa, mutta ne eivät päässeet niinkään yllättämään koska niitä osattiin odottaa...kauneudessaan toki nekin saavat aina huokailemaan...
Kasvihuoneessa yrtit olivat lähteneet mukavasti kasvamaan ja samoin porkkanat olivat saaneet reilusti lisää pituutta varsiinsa. Kukkapenkissä kukkien pienet taimet pilkistivät nätisti omissa riveissään ja raparperi oli kukkineen venähtänyt rutkasti. Perunat pilkistivät kasvihuoneen viereisessä penkissä n.5 cm ja mansikantaimet olivat alkaneet kukkimaan enteillen ainakin muutamaa mansikkaa tänä kesänä!
Porkkanoiden seuraksi vietiin tänään kotona kasvatetut tomaatintaimet, mutta saapi nähdä mitä niistä tulee. Kovin oli tänään ainakin hailakan näköiset kun istutettiin ne kasvihuoneeseen. Ei tämä kerrostalohuoneistossa esikasvatus ole varmaankaan paras lähtökohta taimille...varsinkaan kun niiden kimpussa häärii kokoajan yksivuotias täystuho :) Kasvihuoneeseen laitettiin tänään kasvamaan liotettuja herneitä ja papuja laatikoihin. Samoin kesäkurpitsan ja kurpitsan siemeniä ripoteltiin kompostin päälle multaan kasvamaan. Näiden itämistä jäädään jännittämään.
Isompi juniorimme oli itse valinnut puutarhakaupasta oman siemenpussin matkaansa ja halusi itse istuttaa ne omaan penkkiin. Mukaan tarttui äidinkin mielestä todella kauniin kesäleimun siemeniä ja niille juniori teki kummisetänsä kanssa ihan oman kukkapenkin kasvimaan viereen.
Tänään siis takana tämän kesän ihan oikea ensimmäinen kesäpäivä. Miten onnellisia tästä paikasta ollemmekaan (vaikkei kaikki aina menekään niin kuin Strömsössä..). Rakennustyömaalla ei juuri saatu aikaan, mutta huomenna alkaa tapahtumaan kun sinne pääsee eräs työmies ilman muuta perhettä. Nautitaan näistä helteistä ja tästä kesästä. Kohta mekin päästään ehkä jo yöksi puolivalmiiseen saunaan tuulensuojalevyjen turvaan ;)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)