maanantai 29. heinäkuuta 2013

Kokeilemalla tosiaan oppii!

Tänä vuonna on tullut kokeiltua kasvattaa mökillä kukkia,kasviksia, yrttejä ja juureksia. Kysessä on ollut varsin opettavainen kesä ja kaikenlaisia amatöörivirheitä on tullut tehtyä. Onneksi näistä virheistä vastaa vain itselleen ja sanktiona on pieni/olematon sato näin loppukesästä :). Tietenkin useampi euro hurahti kevään kasvatusvimmassa siemenpusseihin, mutta nämä rahamäärät eivät päätä huimaa ja harvemmin se opiskelu täysin ilmaista on. Alku- ja keskikesän perusteella tiedän nyt taas paremmin, että mitä haluan ensi kesällä mökillä kasvattaa ja mitkä siellä menestyvät. Kukista maloppi on ollut todellinen yllättäjä kauneudessaan, kun taas silkkikukat eivät ole jaksaneet juurikaan edes kasvaa kuivuuden takia. Ruiskukat ja maloppi pääsevät ainakin ensi vuoden kasvatuslistalle myös.
Kuten jo taisin aikaisemmin mainita niin salaattia, papuja tai herneitä en missään nimessä laita kasvamaan kasvihuoneen paahteeseen. Yrtit kasvoivat kasvihuoneessa hyvin, mutta taisin laittaa ne into piukeena hieman liian aikaisin, koska tällä hetkellä ne ovat jo ylikasvaneita. Timjami ja persilja ovat vielä suht ok, mutta tilli ja korianteri ovat jo parhaat päivänsä nähneitä.

Tomaatit ovat jaksaneet suht hyvin kasvihuoneen kuumuudessa. Kasteluväli tuppaa välillä venähtämään liian pitkäksi (mökillä kun odottelevat kastelijoita). Ihmeen hyvin kuitenkin virkoavat kun saavat taas lisää vettä. Epäilisin niukan kastelun vaikuttaneen kyllä siihen, että tomaatit ovat aika pieniä vielä. Leikkasin todella runsaasti lehtiä tomaattien varsista pois, jotta jaksaisivat kasvattaa meille edes jonkin verran syötävää. Samoin tehtiin hienoja sukkahousuvirityksiä kasvihuoneen kattoon, jotta eivät katkeile kun notkuvat jonkin ajan päästä mehevien tomaattien painosta!
Omenapuut näyttäisivät tuottavan taas tänä vuonna hyvin satoa, nille kun ei tarvitse tehdä juuri mitään. Tai tarvitsisi varmaan, mutta ovat kyllä jääneet aika lailla huomiotta (jos ei joitain oksien leikkauksia oteta huomioon..). Soseiden keittely ei tänä syksynä oikein innosta, kun aikaisemmatkin soseet ovat tupanneet unohtumaan pakastimen uumeniin. Kuivurin hankinta on käynyt mielessä niin saataisiin tehtyä lapsille vaikka kuivattuja omppupaloja napostelua varten...


Ylläolevasta kuvasta voi päätellä mitä puutarhajuttujen lisäksi mökillä on viimeaikoina puuhattu. Tontille saapui viime viikolla monta lavallista tiiliä ja niistä on alettu muurailemaan piippua saunaan. Tarkkuutta ja aikaa vaativaa hommaa, tästä enemmän seuraavaan kirjoitukseen!
Mökin kesäkukat eivät ole oikeen tykänneet kuivasta ja kuumasta kesästä, mutta tämä marketta on päässyt hirsitalon portaille suojaisaan varjopaikkaan. Välillä ei oikein jaksa kukkia, mutta piristyy aina kun nähdään. Todettakoon vielä tämän kesän kasvatusten osalta, että eipä ole ollut helppo kesä tällaiselle puutarha-harjoittelijalle. Vettä on tullut niin vähän ja aika ajoin on ollut paahtavan kuumaa. Fiksumpana ja kokeneempana alan kuitenkin syksyllä suunnittelemaan seuraavan kesän kasvatuksia!
Käytiin muuten viikonloppuna aikamme kuluksi kiertelemässä siirtolapuutarha-alueella ja sieltä jäi mieleen hauskoja istutusasetelmia porttien vierustoilta. Yhteisen piha-alueen reunoille oli tuotu kaksi ruostunutta tynnyriä, missä kasvoi valtoimenaan krassia. Asetelmat näyttivät suloisen ruoheilta ja arvatkaapa, mitä meidän ruostuneeseen tynnyriin laitetaan ensi kesänä kasvamaan ;) Löydettiin lampolan jostain vanhasta kaukalosta myös laatikollinen vanhoja kattiloita, joihin täytyy ensi vuonna tehdä istutusasetelmia. Yksikin kattila oli vaaleansininen ja miten suloinen siitä tulisi, kun sinne istuttaisi vaikka kesäkukkia...

Ei kommentteja: