Nikkarointeja


Viime kesän aikana alkoi tontilta tulla todella paljon heinää, ruohoa, rikkaruohoa ja syksyllä lehtiä.
Iso osa näistä käytettiin täyttömaana kuopissa mutta osa saatiin talteen kun löytöpuutavarasta tehtiin
komposti. Multaahan tarvitsee aina joten rakennamme vielä muutaman samanlaisen. Kompostin alle pätkäistiin salaojaputkea joka takaa sen ettei siitä tule hapeton, jolloin komposti alkaa haisemaan ja
mätänemään. Seuraavissa versioissa jätetään putket varmaankin makaamaan suoraan maahan, jottei ne tyhjentäessä vaurioidu mikäli lapio niihin osuu. Nuo putket voisi siis vetää pois ennen tyhjennystä. Paikaksi valittiin puolivarjoinen paikka jossa sade pääsee välillä kastelemaan mutta toisaalta aurikokoin hieman kuivamaan.
Kohta nähdään toimiiko tuo ollenkaan. =)



-------------------------------------------------------------------------------------



Oltiin siis tässä vaiheessa jo suunniteltu että ensi vuonna rakennetaan erillinen sauna. Haluttiin kuitenkin päästä jo tunnelmaan ja laitettiin pystyyn telttasauna. Täydellistä tästä ei todellakaan tullut mutta ihan hauska kokeilu. Muutama selkeä virhe jota tehtiin: Ei ollut tarpeeksi tiivis, liian korkea, liian tilava suhteessa "kiukaaseen". Paras löyly olikin noin 40cm katonrajassa kun samaan aikaan navasta alaspäin
palelsi. Lämmitys tapahtui ilman pressuja jonka jälkeen heitettiin vielä häkälöylyt ennen seinien ja katon sekä oven paikoilleenlaittamista. Vaikkei tämä oikeaa saunaa voitakkaan, jäi tästä kuitenkin mieleen mukava saunareissu jota voi sitten naureskella tulevan saunan lauteilla.




-------------------------------------------------------------------------------------





Seuraavaksi mitataan tolppien paikat ja niiden korot. Siihen paras tai helpoin on "letkuvesivaaka".
Näitähän saa myös kaupasta ja hinnat omissa löydöissä pyöri 13-20,00€ tienoolla. Kuvassa näkyvät putkilot maksoi 0,60€ ja letkuliittimet oli tarjouksessa 1,00€. (putkilot on kukkakaupasta hankittuja ruusujen kasteluun tarkoitettuja putkia) Letku maksoi kierrätyskeskuksessa 3,00€ eli yhteishintaa koko keksinnölle tuli 4,20€ koska osa putkiloista jäi varalle. Keksintöhän toimii siten että näiden kahden putkilon väliin laitetaan esim. 10m letkua ja täytetään se vedellä. Ilmakuplia ei saa olla ja vettä sen verran että mitta-asteikon aloitusviiva on vedessä. Oikea letkuvesivaaka käy kaatojen mittaamiseen, enkä tällä lähtisi sitä tarkkuuden takia tekemään saati omakotitaloa rakentamaan. Pihasaunan tolppien koron mittaamiseen tämä kyllä käy. En tarvitse kuin yhden koron joka toistuu kaikissa tolpissa.









Ei kommentteja: