perjantai 27. kesäkuuta 2014

kesäkuu

 Juhannusyö oli hiljainen ja ihanan rauhallinen. Tuulta ei nimeksikään ja hyttysen ininääkään ei kuulunut. Lyhdyt ovat kauniita vaikka niitä ei valaistuksen vuoksi tarvitsekaan.


Navetan edustalla olevan rinkulan ympärillä oli maahan hautautunut tiiliä,
jotka kaivettiin esiin ja aseteltiin takaisin paikalleen.






Kukat ovat kauniita =) Ehkä nämäkin joskus kasvavat meidänkin pihallamme.


maanantai 2. kesäkuuta 2014

Luksusta

Runkoa rakennettaessa vedettiin sähköputkia rakenteiden sisään ilman että niissä on itse johtoja vielä ollutkaan. Tähän asti ollaan pärjätty jatkoroikalla joka on ikävästi ollut oven raossa ja missä milloinkin tiellä. Eipä tule kotona aina mietittyä kuinka pieni valokatkaisijakin voi helpottaa elämää. Vielä sieltä osa puuttuu mutta kunhan asentaja laittaa loput kuntoon on sauna sähköjen osalta valmis.
Kasvimaalla on taas puuhailtu ja yritetty pitää kasvimaa puhtaana rikkaruohoista. Saunalla sähköjen lisäksi maalailtiin valkoiseksi tulevia lautoja sekä kiinnitettiin toisen päädyn aluslaudoitukset. Pojille laitettiin puuhun hauska keinu jossa saa melko pitkään kestävät vauhdit, koska oksa johon naru tuli kiinni on noin 4m korkeudessa.