tiistai 16. helmikuuta 2016

Harmaata

Harmaata todella on. Myös mökillä. Mökkiä ei näy isolta tieltä ollenkaan kun sumu on peittänyt pellot. Joka kerta jännittää kun mökille ajetaan ja nyt sitä jännitystä kestää pihaan ajoon asti. Jännitetään lähinnä jotain suuria vahinkoja, suuren työn nollaantumista ja pettymysten kohtaamista. Suurilta vahingoilta ollaan kuitenkin vältytty, onneksi.





Kasvimaata varjostavat puut saatiin kaadettua. Ihan perinteisesti kiivettiin puuhun ja oksat ensin pois. Sitten kädet maitohapoilla kaadettiin runko kirvestä ja sahaa apuna käyttäen. Pienemmän pajun runko sai vielä jäädä hetkeksi poikien kiipeilypuuksi. Kevääksi saatiin lisää puuhaa kun hieman lämpimämmillä ja kuivemmilla säillä päästään sitten tekemään oksista silppua.





"Mitä isä edellä, sitä pienet perässä."

Saunarakennukseen saadaan mukava lämpö jo sähköpatterilla. Miten ihanaa onkaan kömpiä saunarakennuksen"pukuhuoneeseen"kuivattelemaan ja lämmittelemään. On lämmin paikka missä ruokailla, vähän huilia ja leikkiä. Pieni se on, mutta toimiva.

On mahtavaa kurkistaa lämpimästä ja valoisasta saunan ikkunasta pihalle, missä kaksi litimärkää möykkyä leikkivät loskan keskellä. Ennen saunamökkiä muistan että katsottiin kotimatkalla pitkän mökkipäivän jälkeen toisten talojen ikkunoihin mistä loisti lämmintä valoa. Meillä saattoi olla puolimärät vaatteet päällä, nälkä vatsan pohjassa ja muutenkin vähän väsy. Silloin lämpöinen valo ikkunoista näytti niin kutsuvalta. Nyt meillä on ikkuna ja lämmin valo. Eikä vaan valo vaan sisällä on oikeasti jo lämmin ilman kaminaakin.




Viimeisellä mökkireissulla oltiin saunamökissä pienellä tauolla kun huomattiin pellolla jotain. Yksi ajatteli että se on lintu. Toisesta se näytti sarvelta. Äkkiä jotain lämpimämpää päälle ja pellolle. Keskellä peltoa oli kaadetun hirven pää ja siitä tosiaan törötti vielä ne sarvet. Pojat saivat taas kokea jotain ihan uutta ja ihmeissään he olivatkin. Paljon oli kysymyksiä hirven kohtalosta ja pään kulkeutumisesta pellolle...



Lopuksi vielä jotain valoisampaakin. Saatiin ensimmäiset siemenet,paprikat, laitettua kasvamaan. Keväällä päästään viimeistelemään kasvihuone ja kesällä paprikat pääsevät sitten asuttamaan kasvihuonetta ihan ensimmäistä kesää. Valo selvästi lisääntyy ja suunnitelmat mökin suhteen selkiytyvät.

Pienenä toiveena on että seuraavalla mökkeilykerralla aurinko hellisi meitä, edes hitusen. Piirtäisi varjoja maahan ja seiniin. Lämmittäisi mieltä ja koko kehoa niin että saisi sulkea hetkeksi silmät ja nauttia valosta.



tiistai 2. helmikuuta 2016

Kaipaus

Kaipaus on voimavara. Se saa meidät tekemään asioita.

Se vie meidät märkänä talvisena päivänä metsään kokemaan ykseyttä ja ihmettelemään puissa kasvavaa tontun partaa...
Kaipaus saa meidät lukemaan biodynaamisesta viljelystä keskellä talvea ja kaatamaan keittiön pöydän täyteen syksyllä kerättyjä kuivuneita siemeniä.



Se saa meidät iloitsemaan ikkunalaudalla kasvavasta sipulikukasta ja siirtämään ruukkua valon mukana. Kaipaus saa meidät hymyilemään ruokapöydässä kun syödään viimeisiä kesän juureksia.
Kaipaus saa meidät istumaan yömyöhään television edessä katsoen ohjelmia, missä ihmiset toteuttavat unelmiaan omasta talosta.
Kaipaus muistuttaa meitä menneestä ja tuo iloa tulevasta.

Kaipaus kietoo meidät syliinsä ja ravistelee hiljaa. Välillä se kasvaa valtaisaksi, niin suureksi että tuntuu että pakahtuu. Lumen valkoinen kauneus ei enää ilahduta, kynttilän valo ei lämmitä sydäntä. Ei varsinkaan kaupungissa. On pakko selata asuntoja maalta ja pysähtyä miettimään.
Mitä jos kaiken laittaisi palasiksi? Vai onko tämä kaipaus niin suurta juuri siksi koska on kyse väliaikaisesta? Mitä jos tunne muuttuu?
Näiden kysymysten ja mietteiden jälkeen palataan usein siihen, että näin on hyvä NYT. Lapsilla on kaikki hyvin kaupungissa, toinen aloittaa syksyllä koulun. Kaupungissa on ihmisiä ja tapahtumia. Yhteisöllisyyttäkin ja oikeita kohtaamisia.
Vaikka kaipaus saakin välillä yliotteen niin se helpottaa kun mökille pääsee.

"Myös tämän päivän ihmisillä on kaipuu saada kokea yhteys ympärillään oleviin eläviin olentoihin, eläimiin ja kasveihin. He kaipaavat saada olla luonnonympäristössä. Keinotekoisessa maailmassa eläessään he eivät kuitenkaan pysty tuntemaan luonnonrytmejä. He ovat onnettomia ja levottomia, mutta eivät löydä levottomuutensa syytä, koska eivät tunne sen alkuperää. He eivät tunne että on täysikuu, he eivät tunne että vuorovedet liikkuvat, he eivät tunne että ilta on saapunut- keho ja mieli eivät ole harmoniassa luonnonrytmien kanssa. Aineellisuutensa keskellä he eivät ole kadottaneet vain luonnonympäristön rytmiä vaan myös yhteyden toisiinsa." -Kirjasta Kosketa ääretöntä,ihmisyyden suuri seikkailu

Mökillä täysikuun voi tuntea. Mökillä voi tuntea sinisen hetken ja pimeyden tulon. Mökillä voi tuntea puiden sisäänpäin kääntymisen talvella ja kasvavan elämänvoiman valon lisääntyessä. Mökillä voi tuntea.