sunnuntai 7. heinäkuuta 2013

Iso poika ja untuvikkoja

Esikoisemme nelivuotissyntymäpäiviä vietettiin tänä viikonloppuna mökillämme ja kahteen päivään mahtui todella paljon tapahtumia. Kesäiset syntymäpäiväjuhlat sukulaisineen olivat onnistuneet ja syntymäpäivien kunniaksi pääsimme jopa seuraamaan linnunpoikasten (keltavästäräkin?) ensihyppelyitä pesän ulkopuolella mökin pihamaalla. Pikkuruisilla oli pesä Lampolan tiiliseinän raossa ja ennen poikasten pesästä lähtöä sisällä ollessaankin pystyi kuulemaan poikasten kovaäänisen piipityksen.Vasta omakin untuvikkomme oli noin avuton ja nyt hän jo kruisaili pitkin mökkitonttia uudella mönkijällään. Mönkijä oli yllättäen pojan lahjoista mieleisin eikä siitä meinattu irtautua illan tullen edes nukkumaan. Illalla piirrettiin sängyssä vielä liiduilla mönkijän kuvia ja unetkin ovat varmaan pyörineet saman teeman ympärillä. Laitetaan tästä menopelistä kuviakin sitten seuraavaan kirjoitukseen, ja seuraavaksi puutarhateemaan :)
Juhlapäivänä mökillä vilisi mummua ja mummia, joten hieman jäi aikaa puutarhafiilistelyihin. Mummun idea oli laittaa Lampolasta löytynyt vanha kaunis penkki seiväsaidan eteen ja siihenhän se sitten kannettiin sen enempää empimättä. Teräskaarta pitkin istutettiin hieman suuremmat villiviinit kiipeilemään ja suurempi näistä villiviinistä pelastettiin roskalavalta. Tämä löytyi siis kuin tilauksesta.

 Kivimuurin päälle laitettiin tänä vuonna uusia mehitähtiä ja taidetaan jättää ne kylmienkin ilmojen tullen maahan. Viime vuonna otettiin edelliset mehitähdet kotihoitoon talven tullen eikä se ollut tuloksen kannalta kovin kannattavaa...Tänä viikonloppuna aloitettiin myös rakentamaan pojille jo pitkään suunnitelmissa ollutta kiskaa, johon olisi tarkoitus rakentaa katolle myös aidat ja ratti. Esikoisemme toiveissa on saada katolle oktonauttien alus :) Tämä kioski on pahasti vielä kesken, mutta näyttää kivalta jo näinkin, joten siksi saatte nähdä siitä jo raakaversion. Mitäpäs pienistä jos lattiat, katto,hyllyt yms. puuttuu...







Edellä vielä vähän kuvia kasvaneista kasveista jotka tuovat iloa joka kerta mökille tullessamme. Perunat voivat oikein hyvin ja samoin tomaatit ja porkkanat kasvihuoneessa. Kasvihuoneeseen laittamamme yrtit ovat myös kasvaneet hienosti, mutta ovat ehkä jo ylikasvaneita. Leikeltiin tänään esim.tillin kukinnot pois...Kasvihuoneeseen laittamamme salaateista ei ole jäljellä enää mitään, koska ne kärsivät pahasti kuumuudesta. Samoin herneet ovat kärsineet lintuvieraista ja pavut selvästi kuumuudesta. Saa nähdä saadaanko niistä mitään satoa, mutta ensi vuonna ne pääset kaikki ehdottomasti ulos kasvimaalle eikä kasvihuoneeseen.Krassi viihtyy tänäkin vuonna rautapadassa ja kesäkurpitsat kompostin hellässä huomassa. Kukkamaalla ruiskukat ovat jo kauniisti auenneet ja ne ovatkin ihana väriläiskä pihalla. Viinirypäleköynnös on kasvanut hurjasti kasvihuoneen lämmössä ja toivon mukaan jaksaa odottaa varsinaisen kasvihuoneen rakentamista jotta saa pysyvän paikan ja pääsee kunnolla kiipeämään. Valkoinen kärhö on kasvattanut ihania pulleita kukan nuppuja pitkin omenapuuta kiipeileviin varsiinsa, tämäkin näyttää siis viihtyvän. Jes! Mintut laitoin uuteen multaan hieman isompiin ruukkuihin, avomaalle en viitsi niitä istuttaa kun ovat niin kovia leviämään...

Tässä lopuksi vielä kuvat kokeiluista, jotka nostimme maasta tänään...perunat näyttävät jo vallan hyviltä ja porkkanatkin ovat saaneet jo hieman kokoa. Viimeisenä mökin vierellä oleva pelto kuvattuna lauantai-aamuna kun saavuimme tontille juuri pahimman sadekuuron yllättäessä...värit olivat uskomattoman kauniit ja niitä oli pakko pysähtyä keskelle tietä ihastelemaan.

Seuraavalla kerralla hieman rakentamista ja tietenkin nippelitietoa pojan uudesta menopelistä...kenties arvaatte näistä teksteistä jo että kumpi meistä täällä aina kirjoittelee ;)








2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Mukava että olette palanneet tänne blogimaailmaan pienen tauon jälkeen. Minusta ainakin on kiinnostavaa seurata mitä Lampolassa tapahtuu näin blogin välityksellä. Intoa remontointiin ja hyvää kesää! -M-

Unknown kirjoitti...

Kiitos ja hyvää kesää sinullekin! Ja kiva että jotakuta kiinnostaakin meidän jutut :)