Kurjet ovat täällä!

Kurkiaura liiteli tänään mökin yli. Ne äänet mitä aurasta tulee...ne herättävät aina tuntemuksia rinnassa. Sellaisia mitä on vaikea sanoin kuvailla.

Mielessä käy ajatus pitkästä matkasta, vapaudesta, kauniista maisemista, aurassa lentävien yksilöiden yhteistyöstä. Kurkiaura kertoo maailman ihmeistä. Se hiljentää mielen maailmankaikkeuden ihmeiden äärelle.

Ja ennen kaikkea se kertoo pitkän talven päättymisestä. Se saa rinnassa aikaan onnen tunteen. Ilon ja kiitollisuuden. Olen kiitollinen että saan kokea näitä tuntemuksia. Ilman talvea tämä ilo keväästä ei olisi näin pakahduttavaa. Maailmankaikkeuden tanssia.

Tänään maa näytti tältä. Mutaa, mutaa ja mutaa. Ensiavuksi tehtiin jopa pitkospuita käytetyistä tiilistä polkujen kohdalle.

Lämmittävä aurinko helli meitä. Pojat rakentelivat majaa pajukkoon ja onkivat viereisestä ojasta kaloja(lehtiä). Milloin kinastelivat, milloin leikkivät sopuisasti. Mökin leikkeihin laskeutuminen vaatii kaupunkilaislapsilta aina oman aikansa. Ensin pyöritään ja hyöritään ja tehdään milloin mitäkin älyttömyyksiä. Levitetään tavaroita pitkin pihaa ja naristaan kun"ei ole mitään tekemistä". Lopulta aina leikki syntyy ja sitä ei malteta juuri lopettaa. Leikin aloituksen vaikeudesta huolimatta lapset eivät ole koskaan halunneet lähteä mökiltä aikaisemmin takaisin kaupunkiin.

Tänään ihmeteltiin pienemmän kanssa lepän kukintoja ja sen jälkeen saimmekin kuulla pitkään laulua, jonka sanat olivat: " Mulle lisää siitepölyä" Aarne Alligaattorin sävelmän tahtiin. Mielessä käväisi, että näin meillä hoidetaan siedätyshoito siitepölyille...

Lasten touhuillessan omiaan aikuiset maalailivat ja nikkaroivat kasvihuoneessa.
Se on ihana vaikkei olekaan vielä valmis. Kaunis nyt jo mudan keskellä. Oville nikkaroitiin runkoja ja muutama lasi uupuu. Osa mennyt rakentaessa rikkikin. Rakentajan luovuuden näyte. Rakennettu käsillä olevista tarpeista ja sen kummemmin suunnittelematta. Ja nyt se seisoo siinä niin kuin olisi aina ollut...

Esikoinen rakensi myös isänsä kanssa lisää maatuvaa aitaa kehystämään kasvimaata.

Tänään sielu sai ravintoa. Muuta en juuri tarvitse.

" Mitä tunnette ollessanne kosketuksissa luontoon tai keskittyessänne askareeseen, jota rakastatte? Entä kun käytte todellista keskustelua ihmisen kanssa, jonka seurasta nautitte avoimesti ja läheisesti roikkumatta hänessä kiinni? Mitkä ovat teidän tunteenne? Verratkaa noita tunteita tunteeseen, jonka saatte voittaessanne väittelyn tai kilpailun tai saadessanne osaksenne suosiota. Kutsun jälkimmäisiä tunteita maallisiksi ja edellisiä sielullisiksi tunteiksi. Monet ihmiset voittavat maailman, mutta kadottavat sielunsa.-Anthony de Mello kirjassa havahtuminen" <3