Aika

Aika on ihmeellistä. Se juoksee niin kovaa vauhtia eteenpäin että näin ruuhkavuosina tuntuu laahavan epätoivoisesti sen perässä. Yrittäen hetkittäin tarttua siihen kuin mielipuoli. Iskostaen muistiin tuon hetken tai tunteen, niin että olisi jotain mihin tarttua myöhemmin.
 Aina keväisin ihmettelen miksi en huomannut vihreyden tuloa aikaisemmin. Miten nyt jo voin nähdä västäräkin. Miksi taas mökin pihan sipulikukat olivat kauneimmillaan kun emme olleet itse paikan päällä.

Näin äitienpäivän aikaan tahdoin antaa lapsille aikaa. Aikaa olla. Aikaa kuunnella, ihmetellä, tehdä yhdessä ja pysähtyä. Käytiin kalastamassa, istuttiin joen pientareella onget kädessä. Välillä pienemmän onki ui vedessä miltei kokonaan. Ei haitannut, eihän tänne tultukaan hakemaan kalaa vaan olemaan.
 Itse katselin kuolleita pajuja. Ne olivat kauniin rosoisia. Ne olivat saaneet uuden elämän lintujen pesäpuina. Rentukoiden muodostavat keltaiset väriläiskät ilahduttivat mieltä. Puiden oksat kieppuivat veden pinnalla pyörteiden tanssittaessa niitä. Täällä tavoitin ajan. Sain vihdoin kulkea hetken sen kanssa käsikädessä, eikä tarvinnut kapinoida sen etenemistä. Mietin:"Tämä kai on se kalastuksen syvin olemus".

Ei saatu kalaa, ja jännitys oli kuitenkin lapsilla käsin kosketeltavissa. Isoveli oli silmin nähden pettynyt. Oltiin kuitenkin lopulta iloisia, että saatiin jännitystä ja kalat saivat jäädä kotiinsa nauttimaan elämästään. Pienempi oli iloinen jo retkestä. Tulee uusia ja erilaisia retkiä.

Löydettiin kauniita valkoisia joutsenen sulkia, puhtaita ja täydellisiä. Luonnon taideteoksia, pienempi otti höyhenet käsiinsä ja harjoitteli pellolla lentämistä. Kaikki haluavat lentää, vapaina ja onnellisina. "Äiti mä osaan." "Hienosti osaatkin, kunhan vain haluat ja uskallat!"

Retken suurin ilo oli nähdä lapset luonnossa. Olin niin onnellinen lasten luontoyhteydestä. Etenkin pieni tuntui nauttivan kaikesta ja ihmettelevän kaikkea. Ei tarvinnut pelätä. Nokkonen poltti hieman sormea ja niskaa kun jokapaikkaan olisi tehnyt mieli levähtää. Lopulta löytyi ihana makoilupaikka lepän juurelta joen varrelta. "Äiti mä haluan levätä tässä." Niin kaunista. Kaunis lapseni luonnon sylissä. Tätä näkyä en olisi halunnut olla kokematta mistään hinnasta. Kasvimaan työt tuntuivat alussa houkuttavammalta kuin kalaretki, mutta onneksi lähdettiin.

Enää ei ollut harmaata. Varpaatkin pääsivät nauttimaan maasta ja sen lämmöstä. Kerättiin vuohenputkia ja syötiin metsästä ketunleipiä. Istutettiin uusiin kasvulaatikoihin perunaa, mansikkaa, papuja, herneitä, lehtikaalia, salaattia, kukkia, kesäkurpitsaa...Saatiin nauttia lämmöstä. Lämmin tosiaan oli kun lapioitiin kasvulaatikoihin multaa auringon paahteessa.

Illalla työt pysäyttivät pitenevät varjot ja lintujen hiljenevä laulu. Laskevan auringon punertavat säteet. Yöllä jopa unisin silmin oli kurkistettava kirkasta tähtitaivasta saunamökin ikkunasta. Jonain yönä jaksaisin ehkä jopa valvoa ulkona tähtiä katsellen. Nyt piti nukkua, jotta jaksoi aamulla herätä lasten äitienpäivätoivotuksiin. Aamupala oli katettu kasvimaan viereen auringon jo lämmittäessä. Pienempi oli istuttanut orvokkeja ja hoitanut pieniä taimia rakkaudella. Isompi oli pujotellut säihkyviä helmiä koruksi tähden muotoon. Minun taimeni ja tähtöseni.